tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Rakas blogini, anteeksi etten ole kirjoittanut sinulle pitkään aikaan

No niin, tulikin vähän pidempi kirjotustauko. Ilmeisesti pahin henkinen hälytystila alkaa hellittää. Kirja on kuitenkin ollut edelleen mukavasti framilla. Muutamat huomiot päällimmäisenä.

Kirjasta oli elävää ääntä 30.11. Ruotsin radion kulttuuriuutisissa. Vielä vähän aikaa sitten pätkä löytyi realmediana, mutta nytpä sitä ei näy enää. En puhunut haastattelijan äidinkieltä, Otto ja M. A. kylläkin. Pakkoruotsi taisi mennä multa aikanaan vähän ohi.

HBL:n arvio oli 6.12. ("Årets kulturgärning!"). Revittivät hurjasti lähes aukeaman verran - no jopas!

Arvion ehdin nähdä pikaisesti myös Jylkkärin sivuilla, mutta numero 15 taisi kadota jo bittiavaruuteen. Juha Mäkinen oli muistaakseni arvioija.

Rumba noteerasi opuksen numerossa 23/2005 (Otto Talvio: "Lankea Loveen!")

Uutena aluevaltauksena pohjoinen ulottuvuus - Kaleva jututti "Kävelivät torilla" -palstalle 9.12. Arvio on tulossa lähiaikoina, kuulemma.

Seuraavana päivänä Aamulehti listasi Lovekirjan "Vuoden kirjavalioissa".

Sen sijaan Soundin arvioijalla oli kuulemma mennyt herne nenään. En ole juttua ehtinyt nähdä, joten siitä joskus myöhemmin lisää - ehkä.

Ai niin vielä! Viime sunnuntaina eli 10.12. olin kaksi tuntia Timo Forssin vieraana Radio Helsingissä ohjelmassa Sylttytehdas (klo 20-22). Tuli koettua suoran lähetyksen ilot ja surut mm. soittamalla kaksi kertaa väärä biisi. No, mitäs noista. Taisi olla muuten ensimmäinen kerta koskaan, kun Markus Kainulaisen "biisi" Alas tulopolitiikka kuultiin radiossa. Soitimme myös Porin Kisälliveikkojen Natsit taivaassa - Länsi-Suomeen virtaa kohta teostorahoja.

2 Comments:

At torstaina, joulukuuta 15, 2005 1:35:00 ip., Anonymous Anonyymi said...

Soundin arvio oli tosiaan vähän häiriintynyt. Kirjailijan päälle heitettiin synkkä epäilys siitä, että hän ei ehkä ole sisällä rock-maailman aivan kovimmassa ytimessä. Toisin kuin arvion kirjoittaja. No, toivottavasti hän puolestaan pääsee edes joskus piipahtamaan sieltä pois. Voisi tehdä ihan hyvää.

 
At tiistaina, tammikuuta 03, 2006 9:24:00 ap., Anonymous Anonyymi said...

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA
MISKALLE JA KAIKILLE
HYVÄN MUSIIKIN YSTÄVILLE!!!

t. Arto Torniolaisesta

 

Lähetä kommentti

<< Home