lauantaina, syyskuuta 23, 2006

Päivän bongaus: Lars Werner

Tänään perjantaina istutiiin Loveradion infossa Kirjasto 10:ssä klo 10. Tilaisuus meni hyvin: Otto D. puhui, P. Kemppainen esitteli, A. Riskala kertoi kirjaston osuuudesta... mutta olikohan paikalla ketään *oikeasti* median edustajaa? No, se selviää lähipäivinä tai viimeistään lokakuussa, jollon radio starttaa kaikessa ankaruudessaan.

Niin, siitä bongauksesta. Infon lopuksi minut vietiin tutustumaan Kirjston kuuluihin Love-kokoelmiin takahuoneeseen. Luulin, ettei siellä mitään ihmeellistä olisi ollut, mutta jumankekka! Samassa siinä silmieni edessä oli Lars Wernerin levyn (LRLP-2) käsinpiirretty kansi tehtynä samanlaiselle pahville kuin Wigwamin debyyttilevyn kannet. LW:n kansi ei ollut yhtä hieno kuin keräilijä Herran Koon kokoelmiin kuuluva kansi, mutta ei sen väliä. Olin nimittäin ihan viimeiseen asti varma, että huhut useammasta kuin yhdestä Wernerin piirrettystä kannesta olisivat pelkkää potaskaa. Mutta nyt tiedän, että niitä on ainakin kaksi.

Tietääkö kukaan lukija mahdollisia muita Lars Wernerin levyn käsintehtyjä kansia? Täällä oltaisiin valmiina kuvaamaan tai ostamaan ko. kansi!

tiistaina, syyskuuta 19, 2006

Loveradiota lokakuussa

Poiminta Helsingin Sanomien verkkoliitteestä:

"Loveradio lähettää Love-musiikkia lokakuun ajan

Levy-yhtiö Love Recordsia juhlitaan omalla radioasemalla lokakuussa, kun tulee kuluneeksi 40 vuotta yhtiön perustamisesta. Love Records teki konkurssin 1979.

Lovelle levyttivät muun muassa Hurriganes, Tuomari Nurmio, Pelle Miljoona, Dave Lindholm, Juice Leskinen, Maarit ja Rauli Badding Somerjoki.

Loveradiosta kuulee musiikkia, haastatteluja ja puheohjelmia, 24 tuntia vuorokaudessa taajuudella 102.4. Ohjelmat lähetetään Helsingin kaupungin Kirjasto Kympistä."

Jaa-a. Pitäisikö lisätä tähän jotain, ettei menisi vain copypasteiluksi...? No, etsikää taajuus ja pysykää siellä. Kuukauden aikana on mahdollisuus soittaa vaikka koko 2000 biisin katalogi.